Artikkeli hieman vaikeasta aiheesta.

Kaksi vuotta sitten tuolloin 24-vuotiaalla Oliver Lindqvistillä oli omien sanojensa mukaan sietämättömän paha olo. Hän kaipasi naisen kosketusta niin paljon, että pelkäsi mielenterveytensä puolesta.

– Pienestä pojasta saakka olen kokenut seksuaalisuuden itselleni hyvin tärkeäksi, Lindqvist kertoo kotonaan Vantaalla.

[...]

Kun vuosia kestänyt seuranhaku ei yrityksestä huolimatta tuonut tulosta, Lindqvist päätyi ottamaan yhteyttä seksityöntekijään.

– Minusta tuntui, että oli ihan pakko tehdä jotain tai pääni räjähtää.

Nykyään Lindqvist tapaa seksityöntekijää noin kerran kuukaudessa.

[...]

Vammaisten seksuaalioikeuksiin on viime vuosina alettu kiinnittää enemmän huomiota. Seksuaalisuudesta on alettu puhua myönteisemmin ja monipuolisemmin. Lisäksi joitakin henkilökohtaisia avustajia on koulutettu seksuaalisissa toiminnoissa avustamiseen.

Avustaja voi auttaa avustettavan esimerkiksi sopivaan asentoon tai ojentaa tarvittavia välineitä, mutta hän ei saa koskea avustettavaan eroottisesti edes välineillä.

Rajanveto avusteisen seksin ja seksityön välillä ei aina ole helppoa, sanoo avusteisen seksin koulutuksia järjestävä seksuaaliterapeutti Tanja Roth.

– Avustaminen on seksuaalitoimintojen mahdollistamista avustamalla, mikä eroaa seksityöstä siten, että seksityössä voidaan toteuttaa seksiä. Ilman selkeitä sopimuksia siitä voi syntyä myös väärinkäsityksiä.

Oliver Lindqvist ei tarvitse henkilökohtaista avustajaa eikä myöskään avustamista esimerkiksi sooloseksissä. Lindqvistin mielestä Suomessa vammaisten seksuaalisuudesta puhuttaessa avusteista seksiä painotetaan liikaa.

– Se on ideana kaunis, mutta huonosti toteutettavissa. Enhän minä voisi esimerkiksi naispuoliselta avustajalta pyytää seksiä.

Lindqvistin vaihtoehdoksi jäi seksityöntekijän palkkaaminen. Seksipalvelujen vapaaehtoinen myyminen ja ostaminen on Suomessa laillista.

– Minun mielestäni se on yksi hyvä vaihtoehto. Ongelmana on löytää turvallinen seksityöntekijä, joka osaa ottaa vamman huomioon, sanoo Tanja Roth.

Yksi tällainen seksityöntekijä on hieman päälle kolmikymppinen Vilja. Hän on tehnyt seksityötä reilut kuusi vuotta. Sitä ennen hän työskenteli hoitoalalla.

Vilja sanoo, että hänen asiakkainaan on käynyt paljon vammaisia ihmisiä, muun muassa onnettomuudessa halvaantuneita, sokeita, kuuroja ja täysin autettavia lihasrappeumaa sairastavia.

– Yhtenä koskettavana kohtaamisena mieleeni on jäänyt lihassairautta sairastava mies, joka osti itselleen poikuuden poiston 30-vuotislahjaksi, Vilja kertoo.

[...]

[Lindqvistin elämään] tapaamiset ovat tuoneet paljon iloa. Samaa sanaa käyttää asiakkaistaan myös [seksityötä tekevä] Vilja.

– Varsinkin CP-vammaisilla asiakkailla kosketus voi tuottaa suorastaan pulppuavaa iloa.

Ilo on kaukana mielikuvasta, jonka mukaan seksin ostajat ovat ressukoita, hyväksikäyttäjiä tai muuten huonoja ihmisiä.

– Minua suorastaan oksettaa, miten väärä kuva monella on asiakkaista. Ajatellaan, että he ovat kaikki rikollisia ja huonoja ihmisiä. Sehän ei ollenkaan pidä paikkansa, Lindqvist sanoo.

[...]

Joissakin maissa, kuten Tanskassa ja Hollannissa, yhteiskunta maksaa vammaisille vuosittain pari tapaamiskertaa seksityön ammattilaisen kanssa.

Suomessa tällainen ratkaisu vaatisi todennäköisesti jonkinlaisia lakimuutoksia. Vaikka seksin ostaminen ja myyminen ovat laillisia, lainsäädäntö rajoittaa muun muassa seksityön markkinointia ja työtilojen vuokraamista.

Oliver Lindqvist toivoo ihmisten ymmärtävän, että joillekin seksuaalisen nautinnon saaminen voi olla hyvin haasteellista. Hän haastaa miettimään, miltä sellainen tilanne itsestä tuntuisi. Vammaisia ihmisiä hän haluaa kannustaa olemaan rohkeasti seksuaalisia.

– Seksuaalisuus kuuluu kaikille, myös meille vammaisille. Ja seksiä pitää uskaltaa pyytää. Vammainen joutuu ehkä pyytämään sitä vähän suorasukaisemmin kuin muut.

Tästä nousi mieleeni lähinnä se ajatus, että mikähän tässä asiassa mahtaa olla sukupuolijakauma? Ostavatko myös vammaiset naiset seksiä yhtä lailla? Artikkelissa puhuttiin seksuaalioikeuksien yhteydessä esimerkiksi seksileluista ja masturboinnista, joissa vammaiset voivat tarvita apua (esim. seksilelun asettaminen paikalleen), kuten myös vammaisten saamasta puutteellisesta seksuaalivalistuksesta. Mielestäni tämä on melkoisen eri asia kuin ostaa toiselta, elävältä ihmiseltä seksiä. Toisinaan tuntuu siltä, että vammaisia seksinostajia käytetään esimerkkeinä ennen kaikkea seksityön normalisoimiseksi. On myös muita ihmisryhmiä, jotka eivät saa seksiä tai edes kosketusta halutessaan.

EDIT: Lukiessani tätä tuli kumma olo, että olisin lukenut saman artikkelin aiemmin. Ja tutkittuani asiaa totesin, että vastaavan olinkin. Samaisessa mediassa jauhetaan myös kukkua seksin ostamisen kriminalisoimisesta, jota naisjärjestöt ovat ajamassa.