Useissa aiemmissa ketjuissa on pohdittu sitä, miksi monista transihmisistä on niin ikävää tulla muistutetuksi entisestä minästään, että tämä harmistus ottaa suorastaan neuroottisia muotoja. Näinpä kehittelin teoriaa ja yhteenvetoa asiasta.

Olen lukenut viime aikoina jonkin verran työuupumuksesta. Kaikkien burnoutin saaneiden kohdalla toistuu sama kokemus: He eivät voi uskoa olevansa masentuneita tai uupuneita, sillä se ei sovi heidän minäkuvaansa. "Miten minä muka voisin olla uupunut, minähän olen reipas ja iloinen ihminen, ja jaksan aina hoitaa kaiken tunnollisesti?" Ongelmana tässä on se, että uupuneen henkilön pitäisi toimintatapaansa (ylisuorittamista) muuttaakseen muuttaa myös itseensä liittämiään käsityksiä. Uupuneiden on vaikea lakata ylisuorittamasta, sillä se voisi tarkoittaa, etteivät he olekaan niin tunnollisia ja reippaita kuin ovat aina ajatelleet olevansa. He yrittävät siis ylisuorittamista jatkamalla epätoivoisesti suojata omaa egoaan ja minäkäsitystään.

Samaa ajatusta voidaan soveltaa muihinkin psyykkisiin ongelmiin:

• "Olen kännissä todella hauska ja rohkea. Nyt ryyppäänkin joka päivä. Ei, en suostu luopumaan viinasta! Sehän voisi tarkoittaa, että olen oikeasti tylsä ja ujo, ja sitä en kestä!"
• "Treenaan päivittäin ja vahdin kaikkia syömisiäni, sillä minulla on hyvä itsekuri. No pain no gain! Nyt painankin 35 kiloa. Ei, en suostu syömään enempää tai liikkumaan vähempää! Sehän voisi tarkoittaa, että olen oikeasti itsekuriton rasvapallo, ja sitä en kestä!"
• "Transitioiduin Petteriksi kaksi vuotta sitten, sillä olen aina ollut erilainen kuin muut naiset: älykäs, vahva ja looginen. Ei, minua ei saa kutsua enää missään tilanteessa Pirkoksi! Sehän voisi tarkoittaa, että olen oikeasti heikko ja tunteellinen bimbo, ja sitä en kestä!"

Mielestäni transsukupuolisuuteen kuuluva dysforiakokemus ja uuden minän luominen ovat (haitallisia) tapoja yrittää selviytyä psyykkisesti. Monissa psyykkisissä ongelmissa ja haitallisissa toimintatavoissa isoimpana ongelmana on sairastavan ihmisen minäkuva johon liitetyt attribuutit ohjaavat tämän toimintaa, eikä transsukupuolisuus ole poikkeus. Arvelisin, että transsukupuoliselle ihmiselle uusi minä on samanlainen oman egon turvariepu kuin viina on alkoholistille tai laihduttaminen anorektikolle. Vanhasta persoonasta muistuttaminen taas tuntuu siltä, kuin tuo turva yritettäisiin viedä häneltä pois.

Voi ehkä tuntua kohtuuttomalta, että rinnastan tässä transitioitumisen alkoholismiin tai syömishäiriöön, mutta tosiasia on, että transitiossa tehdyt lääketieteelliset interventiot (hormonit + leikkaukset) eivät ole vaarattomia ihmisen terveydelle. Kyse on ihmisen fyysiselle terveydelle haitallisesta psyykkisestä selviytymismekanismista - aivan kuin muissakin psyykkisissä ongelmissa. Ja kuten muissakin psyykkisissä ongelmissa, dysforian "totteleminen" vain pahentaa, ei paranna sitä. Jos nainen kokee dysforiaa rinnoistaan ja päättää poistattaa ne, voi olla, että seuraavaksi dysforian aiheeksi tulee hänen pyöreä lantionsa, joka ei aiemmin ollut ongelma. Kun taas kaikki muut dysforiaa triggeröivät asiat on eliminoitu elämästä, esimerkiksi yliopistojen käyttäjätunnuksista tai väärästä teatteriroolituksesta voi tulla valtava dysforian aiheuttaja.