En osaa tiivistää :D

Olen 40-vuotias nainen joka on parhaansa mukaan yrittänyt luovia nykyisen feministiseksi mielletyn diskurssin suossa jo jonkin aikaa, siinä onnistumatta. Tämä siis enimmäkseen somessa, jossa en tähän mennessä koskaan ole jäänyt sanattomaksi kun puhe on koskenut naisten oikeuksia. Twitter on ollut ainoa paikka jossa olen kokenut voivani tulla kuulluksi. Nyttemmin tuon olon tilalle on tullut outo kyttäysmentaliteetti.

Feministi olen ollut niin kauan kuin muistan, vaikka varsinaiseen teoriaan olen tutustunut kunnolla vasta opiskeluvuosien jälkeen (projekti joka on edelleen kesken). Olen aina ollut muutenkin tietoinen sukupuolirooleista, joskin niihin on aina vahvasti liittynyt luokkanäkökulma: duunariperheen ainoana tyttönä totuin jo pienenä odotuksiin hoivatyöstä ja tietynlaisesta naiseudesta. Puhumattakaan arjessa kokemastani vähättelystä, häirinnästä ja seksuaalisesta ahdistelusta, joita ilmeni jo hyvin nuorena. Radikaalifeminismiin tutustuin ensi kerran 2000-luvun lopulla, ja se tuntui hyvin läheiseltä, mutta koin aiheen seuraamisen liian ahdistavaksi. Samalla ehkä naiivisti uskoin että feminismi yhteiskunnallisena voimana ei mitenkään voisi kääntää selkäänsä naisille, joten olin monta vuotta seuraamatta keskustelua sen lähemmin.

Havahduin oikeastaan vasta viime ek-vaalien yhteydessä kognitiiviseen dissonanssiin, jota tarjoili etunenässä Feministisen puolueen ympärillä vallinnut intersektionaalinen pöhinäpuhe. FP tunki ainakin omissa somekanavissani aivan kaikkialle ja sen vaikutus omaankin punavihreään twitterkuplaani on ollut merkittävä. Huomasin ärsyyntyväni toistuvasti feminismiin josta naiset on häivytetty lähes kokonaan, vasemmistolaisuuteen josta puuttuu luokkatietoisuus, sekä tapaan jolla ihmisoikeuksien puolustaminen paketoitiin uuskieleen ja näyttäviin somekampanjoihin sen sijaan, että muistetaan ihmisoikeustyön olevan pitkäjänteistä työtä. Se ei ole oman egon pönkittämistä häsäpelleilyllä ja helppojen kohteiden matalamielistä kiusaamista.

Tää nyt venyy, enkä ole päässyt vielä edes sukupuoli-identiteetteihin. Siihen mulla ei ole oikeastaan muuta sanottavaa kuin että jos juridisen sukupuolen merkinnästä vaikka luovutaan kokonaan, sukupuolesta tulee ilmoitusasia tai mitä tahansa, niin miten asia vaikuttaa lääketieteelliseen tutkimukseen, rikostilastoihin, ja vaikka nyt biologisten naisten mahdollisuuteen osallistua julkiseen elämään. Tästä vaan ei ole tällä hetkellä mahdollista puhua avoimesti ilman että tullaan huutamaan pillufeministiä ja saappaannuolijaa. Miksi on niin tärkeää sumentaa asioita joilla on valtava merkitys puolelle ihmiskunnasta?

Siinä vaiheessa kun partaäijä ilmoittautuu feministiksi ja selittää ääni väristen mustaa valkoiseksi (seksityö on työtä, terffit on vihaliike), ollaan tilanteessa jossa on mun mielestä aika turha yritttää löytää yhteistä säveltä. Näin siis parhaaksi liittyä tänne. En toisaalta haluaisi kuplautua, mutta arvostan sitä ettei jokaista asiaa tarvitse vääntää rautalangasta.

Kiitti tästä subista!