Törmäsin tänään erään nuoren amerikkalais-japanilaisen naisen twitter- tiliin. Hänen isovanhempansa olivat kokeneet Hiroshiman pommituksen. Tällä naisella luki biossa (omien pronominien lisäksi) teksti ''third generation atomic bomb survivor''.

Tämän ei pitäisi enää yllättää, mutta olin silti shokissa. Tämä henkilö ei ollut itse lähelläkään Hiroshimaa vuonna 1945, mutta hän ikään kuin omi isovanhempiensa trauman. Toki esivanhempien traumat voivat vaikuttaa jälkipolviin, mutta hei haloo. Oma isoisäni taisteli sekä talvi -että jatkosodassa. Voinko sanoa olevani kolmannen polven talvisotaselviytyjä?

Mutta miten tämä kaikki liittyy queer-ideologiaan? No siten, että nyky-konsensuksen mukaan yhteiskunnan pitäisi kuunnella pääsääntöisesti kaikista sorretuimpien ihmisryhmien edustajia. Mitä enemmän sortavia rakenteita ihminen kohtaa (aitoja taikka kuvitteellisia), sitä enemmän hänet tulisi asettaa keskiöön.

Tämä ei ole lähtökohtaisesti huono asia. Ongelma on se, että he, jotka eniten tarvitsisivat apua, tulevat harvoin kuulluksi. Olen vuosia ollut vapaaehtoisena hankkeissa, joissa yritetään auttaa vähävaraisia. Siellä olen tavannut ihmisiä, joita ei uskoisi olevan meillä Suomessa. Niin vaikeasta köyhyydestä ja mt-ongelmista kärsiviä ihmisiä, että Susi Nousiaisen valitukset yliopiston käyttäjätunnuksista saavat vereni kiehumaan.

Toisin kuin Nousiainen, hyvin harvoin kukaan näistä kohtaamistani ihmisistä päätyy televisioon taikka hesarin sivuille vaatimaan yhteiskunnan apua.

En halua vähätellä kenenkään ongelmia, mutta identiteettipolitiikka on monelle suht-hyväosaiselle ihmiselle vain keino saada oma ääni kuuluviin. Ja tottakai kaikki haluavat, että heitä kuunnellaan. Mutta kuten sanoin, tässä on vaarana se, että oikeasti marginaalissa elävät jäävät sinne marginaaliin.

Vielä yks anekdootti loppuun: seurasin pitkään erästä anarkisti-sarjakuvapiirtäjää (tiedätte ehkä kenestä puhun...). Hän käsitteli hyvin kriittisesti poliittisia ja yhteiskunnallisia aiheita taiteensa kautta. Ja hän oli ihan tavallinen valkoinen ''cis'' heteromies. Hän selvästi huomasi jossain vaiheessa, että pian hänellä ei olisi enää uskottavuutta anarkistipiireissä, joissa queer-teoria on ottanut vahvasti jalansijaa. Niinpä hän nykyään määrittelee itsensä transnaiseksi. Hän ei käytä hormoneja eikä ole astunut transpolille jalallakaan, eikä aiokaan. Hän meikkaa vähän ja käyttää välillä hametta. Ja nyt kaikki hänen ympärillä ihastelevat häntä ja haluavat kuunnella häntä. Mikä unelma!