Itsekin olen ollut ehkä jonkin asteinen liberaalifeministi, vaikken sitä tuolloin tiennytkään. Viimeisen puolentoista vuoden aikana ajatukseni monista asioista ja politiikasta ovat muuttuneet, mukaan lukien feminismistä. Nyt hämmästyttää, miten ristiriidassa materiaalisen todellisuuden kanssa jotkut entiset mielipiteeni olivat. Huomaan nyt, että koin kognitiivista dissonanssia joissakin asioissa, mutta suljin sen pois mielestäni.

Tiesin kyllä, että narukäsimiehet pystyvät voittamaan minut, vahvan naisen, kädenväännössä ja vetämään leukoja treenaamatta kertaakaan. Siitä huolimatta uskottelin itselleni, että naisten ja miesten välillä ei oikeastaan juurikaan ole eroja, vaan suurempia erot ovat ihmisyksilöiden välillä (en enää muista, tarkoitinko samaa vai eri sukupuolta olevien yksilöiden). Enkä oikeastaan ajatellut näitä asioita kovin paljon tai haastanut itseäni, joten pystyin pitämään mielipiteeni ennallaan. Lisäksi olin yliopistomaailmassa, jossa kaikki oli sosiaalista konstruktiota muutenkin - olin siis tietynlaisessa kuplassa ja sain sieltä vaikutteita ajatusmaailmaani. Olen myös joskus lukenut, tai ainakin yrittänyt lukea, Judith Butleria. Se, mitä siitä sekavuudesta ymmärsin, taisi myös vaikuttaa ajatuksiini sukupuolesta. Olin kiinnostunut "sukupuolen moninaisuudesta" ja uskoin sukupuoli-identiteetteihin, huolimatta siitä että minulla ei sellaista koskaan ollut (ja sekös minua ihmetytti). Transasioissa olin kyllä varovaisen kriittinen: mielestäni ihmisten ei ehkä olisi tarvinnut mennä medikaalisiin ja kirurgisiin hoitoihin, jos he olisivat saaneet toteuttaa persoonallisuuttaan vapaasti ilman ahtaita sukupuolirooleja.

Yksi asia, joka aina tuntui vieraalta ja jossa jotenkin vaistomaisesti laitoin vastaan, oli naisten seksualisoinnin esittäminen vapauttavana ja feministisenä. Burleski oli kova juttu tietyissä piireissä mennävuosina, ja sitä kuvattiin usein mediassa voimaannuttavana, ja kuinka naiset siinä ottavat takaisin seksuaalisuutensa ja kehonsa ja ovat subjekteja eivätkä objekteja. Yritin sisäistää tämän ajatuksen ja olla sitä mieltä, että burleski on jees. En kuitenkaan ihan päässyt kiinni siihen, miten old school -tyylin strippaus rullakiharat päässä on feminististä ja voimaannuttavaa. Sanottakoon nyt vielä, että jos joku haluaa harrastaa burleskia tai katsoa sitä ja kokee siitä voimaantuvansa, niin antaa mennä, ei se ole minulta pois. Toivoisin vain, ettei sitä esitettäisi mediassa feminismin ja naisen seksuaalisen vapautumisen huipentumana. Minusta alkoi jossain vaiheessa tuntua, että olen jotenkin estynyt, kun pelkkä ajatuskin burleskiesityksen katsomisesta tuntui vaivaannuttavalta.

Postmodernistinen kaiken dekonstruointi tekee mut nykyään aivan hulluksi. On mahdotonta keskustella ihmisten kanssa, jotka ajattelevat niin. Esimerkkinä ystävä, jolle yritin selittää naisten tilojen (pukkarit, turvakodit, vankilat jne) tärkeyttä, ja perustelin sitä miesten rikostilastoilla. Sanoin, että miehet tekevät enemmän seksuaali- ja väkivaltarikoksia, eli naisten riski joutua väkivallan tai ahdistelun uhriksi kasvaa, jos naisten tiloihin päästetään miehiä vain heidän sukupuoli-identiteettinsä perusteella. Tuttavani mukaan tilastot rekisteröivät vain ihmisen juridisen sukupuolen, eivät biologista, ja biologinen sukupuoli on monimutkainen ja väärinymmärretty. Eli toisin sanoen tilastot eivät kerro mistään mitään, koska emme ilmeisesti voi tietää näiden tilastoitujen rikoksentekijöiden todellista biologista sukupuolta. Kun ympäröivä todellisuus dekonstruoidaan tällä tavalla, on aivan mahdotonta esittää enää mitään väitteitä mistään ihmisryhmistä, tai ylipäätänsä kerätä tilastotietoakaan. Emmehän voi oikeastaan tietää minkään sukupuolen edustajista mitään, koska oikeasti he saattavatkin olla jotain muuta sukupuolta.