Tässä jutussa (nuorten omissa kertomuksissa) huomio kiinnittyy erityisesti siihen, että sukupuolesta puhutaan koko ajan sukupuoliroolien kautta. Sen sijaan, että kritisoitaisiin sukupuolirooleja, päädytäänkin kritisoimaan koko sukupuolen käsitettä. Tää on juuri nykyajan ongelma. Sukupuolirooleja voikin hyvällä syyllä kritisoida, mutta miten se onnistuu jos ihmiset luopuvat kokonaan sukupuolen käsitteestä, kun eivät mahdu niihin ahtaisiin rooleihin? Tää ajattelutapa vaan pönkittää niitä rooleja ja sotkee biologian ja sukupuoliroolin keskenään.

Mua vähän ihmetyttää nuorten valittelu siitä, että nykyään on niin vaikeaa olla sellainen kuin haluaa ja kukaan ei ymmärrä, kun olen muunsukupuolinen (ketään ei todennäköisesti juurikaan kiinnosta). Ja se, että selvästi naisen näköinen nuori nainen kipuilee sen kanssa, kuinka hän on todella androgyyninen ja on "joutunut elämään naisena". Newsflash: me kaikki joudutaan. Suurella osalla meistä on myös ollut niitä samoja fiiliksiä murrosiässä, että kehon muutokset ovat epätoivottuja. Ja tää normaali kehityksen ja murrosiän osa on nykyään joku diagnoosi joka tarkoittaa että ihmisessä on jotakin vialla, ja hänen täytyy identifioitua pois koko sukupuolestaan?

Ehkä olen joku poikkeus, mutta olen ollut teinistä lähtien ulkonäön ja pukeutumisen suhteen omilla linjoillani enkä välittänyt hirveästi siitä, mitä muut siitä ajattelivat. Olen muun muassa ajanut hiukset pois pariin otteeseen, eikä ketään lopulta hirveästi kiinnostanut, ei teininä eikä aikuisena - enemmän taisin saada positiivista palautetta kuin negatiivista. Mun kouluympäristössä ja muussa elämässä seksuaalivähemmistöt on olleet normaali osa yhteisöä. Kiusaamista tai selän takana naureskelua on ollut, mutta ne ovat enemmänkin olleet yksittäisiä soraääniä. Ymmärrän, että ihmiset asuvat erilaisissa ympäristöissä ja pyörivät erilaisissa piireissä, ja joissakin piireissä ollaan tiukempia näiden asioiden kanssa. Mutta onko todella niin, että maailma on muuttunut niin ahdasmieliseksi, että 2020-luvun Suomessa "androgyyni" tyttö kokee suurta ahdistusta siitä että näyttää niin erilaiselta kuin muut (ja kuvien perusteella ei edes näytä), kun taas 1990-luvulla ja 2000-luvulla tää oli ihan sallittua? Toisaalta se ryhmä jossa on oikeasti haastavampaa poiketa sukupuolirooleista on miehet. Tuo Hennyn tarina on myös aika surullinen, jos henkilö lähtee ympäristön paineesta transhoitoihin, koska on ns. vääränlainen mies.

Sosiaalinen media on toki myös yksi asia, joka luo nuorille paineita, ja mahdollistaa myös sen että suurellakin yleisöllä voi olla mielipide jonkun ulkonäöstä. Kiusaaminen ja väkivalta ovat aina vakavia asioita ja niistä en tässä puhu, mutta mulle piirtyy joistakin näistä haastatteluista sellainen kuva, että nuoret antavat aivan liian paljon merkitystä sille, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat ja sanovat. Mitä sitten, jos joku vanhempi ihminen ei validoi identiteettiäsi? Se lienee aika tavallinen nuorten kokemus, eikä siitä tarvitse murtua.