Siltähän se lähinnä vaikuttaa, jos siis puhutaan aikuisista miehistä jotka ovat löytäneet tämän "maagisen" naiseuden tunteen. Se on lähinnä glitteriä, korkokenkiä, huulipunaa ja hameita. Siinä on naiseuden ydin.

Kuten vuoden nainen Caitlyn Jenner älykkäästi kommentoi, kun häneltä kysyttiin, mikä on hankalinta naiseudessa (tjsp.): "päättää, mitä pistää päälle." Ollapa miljoona kättä, niin voisin tehdä asianmukaisen naamapalmun.

Pakko kylläkin mainita, että se pienenpieni määrä ihmisistä - jotka aivan oikeasti kokevat musertavaa kehodysforiaa, eivätkä yritä larpata naisia ja saada siitä jotain seksuaalisia kiksejä - ovat asia erikseen. Ne, joista olen lukenut, ovat täysin tietoisia siitä, että tämä on päänsisäinen ongelma, mutta siitä ei valitettavasti pääse eroon (ts. ei ole mitään lääkitystä, joka auttaisi dysforiaan, ainakaan vielä). Nämä vanhan koulun transseksuaalit ovat useimmissa tapauksissa käyneet läpi monen vuoden terapiasessiot, jonka jälkeen osa lähtee sitten korjausleikkauksiin. Ja siitäkään huolimatta he eivät väitä olevansa naisia/miehiä. Tärkeintä tuntuisi heille olevan vain elää jokseenkin normaalia elämää siinä vartalossa, johon he olisivat halunneet syntyä. Halusin tämän sanoa erikseen, sillä nykyään enemmistö etenkin transaktivisteista ja niistä hihhuleimmista TRA-cancellaajista näyttävät olevan ennemminkin sitä AGP-sorttia, mutta on kyllä olemassa niitä "aitojakin" transseksuaaleja. Heille kaikki sympatiani, voin vain kuvitella miten kamalaa on katsoa joka päivä peiliin ja vihata kaikkea, mitä siellä näkee.